HENKILÖKUNTA
Henkilökuntaamme
kuuluu kolme varhaiskasvatuksen opettajaa, kuusi
lastenhoitajaa ja päiväkotiapulainen. Niin ja tietenkin
"rehtorimme" Minna, joka
yleensä päivystelee omalla toimistollaan, mutta
saattaa osallistua
vaikkapa juhliimme tai viikkopalavereihin.
Henkilökunta on monipuolisesti
koulutettua
ja päivitämme
aktiivisesti tietojamme sekä taitojamme lisäkoulutuksissa.
Lukukausien
aikana päiväkodissamme vierailee niin varhaiskasvatuksen
opiskelijoita yliopistolta, sosionomiopiskelijoita kuin
lähihoitajaopiskelijoitakin, jotka suorittavat 5-8 viikon
mittaisia
varhaiskasvatuksen ammattiharjoitteluita.
MÖRRIT
(5- 6- vuotiaat)
Teea,
Susanna
ja Laura

Olen Susanna ja työskentelen Mörrien ryhmässä
varhaiskasvatuksen opettajana, vastaten esiopetuksesta.
Varhaiskasvatusta olen opiskellut Oulun yliopistossa ja suorittanut
kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon. Osa Linna Päiväkotien
henkilökuntaa olen ollut jo vuodesta 2012, mutta viime vuodet on
vierähtänyt perhevapailla ja opintovapaalla. Olen
kouluttautunut Suomen Ladun metsämörriohjaajaksi sekä
Suomen Olympiakomitean liikuntaleikkikouluohjaajaksi.
Työni lähtökohtana toimii
lapsen etu ja sen ensisijaisuus. Pidän tärkeänä,
että jokainen lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi
päiväkodin arjessa juuri sellaisena kuin on, saaden
kokemuksen ainutlaatuisúudestaan ja tärkeydestään.

Olen Teea
ja työskentelen Metsälinnassa Mörrien
ryhmässä sekä Metsälinnan varajohtajana. Olen
valmistunut lastenhoitajaksi vuonna 2013.
Sitä ennen olen opiskellut perhepäivähoitajan
ammattitutkinnon. Aloitin työn ohessa varhaiskasvatuksen opinnot
syksyllä 2021 Oulun yliopostossa ja sen vuoksi teen
osa-aikaista työviikkoa. Olen myös suorittanut Suomen Ladun
Metsämörri- sekä Nuoren Suomen
Liikuntaleikkiluoluohjaaja
koulutukset. Metsälinnaan olen tullut syksyllä 2014. Lapsille
haluan olla turvallinen aikuinen, jonka syli on aina avoin
kaikille.Tärkeää on myös hyvin toimiva ja avoin
yhteistyö perheiden kanssa. Työ on minulla erittäin
mieluista ja teen työtä täydellä
sydämellä!
Asun
avopuolisoni kanssa Metsokankaalla. Vapaa-ajalla tykkää
käydä jumpassa, nähdä ystäviä ja
vietää aikaa kotitöiden parissa.

Olen Laura ja työskentelen
Metsälinnassa lastenhoitajana
Mörrien
ryhmässä. Olen lähtöisin Torniosta ja
lähihoitajaksi valmistuin
ammattiopisto Lappiasta Kemistä lasten ja nuorten hoidon ja
kasvatuksen koulutusohjelmasta vuonna 2008. Saman vuoden
syksyllä
muutinkin Ouluun töiden perässä. Pari vuotta
vierähti eräässä
Oulun kaupungin päiväkodissa ennen kuin pääsin
liittymään
Metsälinnan iloiseen ja luovaan joukkioon syksyllä 2011.
Vuonna
2012 kauden päättyessä jäinkin
sitten äitiyslomalle, josta
onnekseni pääsin äitiysloman päätyttyä
palaamaan Metsälinnaan
jälleen syyskuussa 2013. Metsälinnavuosien aikana olen saanut
lisäeväitä työhöni liikkarikoulutuksesta,
metsämörrikoulutuksesta sekä Satuhieronta valmennuksesta.
Työ päiväkodissa on
antoisaa ja ihanan vaihtelevaa. Parasta työssäni on
ehdottamasti olla mukana lasten leikeissä ja puuhissa, koska juuri
niissä hetkissä lasten maailma avautuu parhaiten myös
aikuiselle.
Vapaa-ajallani teen paljon erilaisia
käsitöitä ja saan käyttää luovuuttani
monipuolisesti myös työssäni.

TIITIÄISET

Erika,
Jemina ja Kati

Olen Kati ja
olen
Tiitiäisillä varhaiskasvatuksen opettajana. Valmistuin
sosionomiksi
varhaiskasvatuksen opettajan pätevyydellä 2015. Valmistumisen
jälkeen olen
työskennellyt mm. luontopäiväkodissa ja
täällä Metsiksessä. Minulta löytyy
Suomen Ladun metsämörri-ohjaajan koulutuksen lisäksi
kohta myös liikuntaleikkikouluohjaajan
koulutus.
Ensimmäisen
kerran tulin
Tiitiäisille vuonna 2019, jonka jälkeen jäin
äitiyslomalle ja kotiäidin hommiin
pariksi vuodeksi. Nyt olen takaisin kotoisassa työporukassa jo
toista kautta hääräilemässä
alle kolmevuotiaiden ryhmässä. Työssäni pidän
tärkeänä jokaisen lapsen
huomioimista omana ainutlaatuisena yksilönä. Arjessa lasten
kanssa parasta on
sylitellä, halitella, nauraa ja laulaa! Kaikki musiikkiin ja
satuihin liittyvät
asiat ovat lähellä sydäntäni. Vanhempien kanssa
pidän tärkeänä
kasvatusyhteistyön olevan avointa ja helposti
lähestyttävää. Kuulenkin
mielelläni myös vanhempien ajatuksia ja pohdintoja
puuhistamme. Vapaa-ajallani rentoudun
kuntosalilla, luonnossa retkeillen perheen kanssa, kirppiksellä
aarteita etsien
ja hamstraamalla kahvikuppeja! 😊

Olen Jemina
ja työskentelen
lastenhoitajana Tiitiäisten ryhmässä. Valmistuin 2023
vuoden alussa
lähihoitajaksi suuntautumisena lapset ja nuoret. Valmistumisen
jälkeen viime
keväänä tein pari pidempää sijaisuutta Linna
Päiväkotien Vekaralinnaan ja tänne Metsikseen,
jossa jatkoinkin työskentelyä nyt syksyllä. Olen aina
tykännyt lapsista ja heidän kanssaan touhuamisesta, siksi
päiväkoti työpaikkana tuntuu ihan omalta
jutulta.
Pidän
musiikista, erityisesti
pianon soitosta ja laulamisesta. Tykkään myös
hyödyntää sitä täällä arjessa
lasten kanssa. Minulle tärkeitä asioita työssä on
kannustava, turvallinen ja
kiireetön ilmapiiri. Haluan olla helposti
lähestyttävä työntekijä niin lapsille
kuin aikuisillekin!

Olen Erika
ja työskentelen
Tiitiäisten ryhmässä lastenhoitajana. Olen valmistunut
lähihoitajaksi vuonna
2004, valmistumisen jälkeen työskentelin pitkään
kehitysvammapuolella. Sen
jälkeen olen ollut kotiäitinä, toimistotöissä
ja päiväkodissa.
Työssäni
pidän tärkeänä huomioida
lapset yksilöinä ja löytää heistä
jokaisesta oma valloittava persoona. Minusta
on mukava sotkea kädet yhdessä lasten kanssa vaikkapa
sormiväreillä ja huomata
lasten ilo, kun paperiin ilmestyy hienoja taideteoksia. Myös
kauniit runot ja
aforismit piristävät arkeani.
Vapaa-ajallani
touhuilen paljon
perheeni kanssa, lenkkeilen ja sisustelen kotia. Tykkään
kaikesta kauniista
ympärilläni.
Syksyn
aikana minulla on
tarkoituksena käydä liikuntaleikkiohjaajan koulutus.
MYTTYSET
Tytti,
Henna-Riikka ja Janita

Olen
Tytti
ja toimin varhaiskasvatuksen opettajana Myttysten ryhmässä.
Koulutukseltani olen sosionomi (AMK). Työskentelin useita vuosia
kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten
kuntoutus- ja tilapäishoitoyksikössä. Linnoissa
työskentelin ensin Pikkulinnassa 2,5 vuotta, ja sieltä
siirryin vuonna 2019 tänne Metsälinnaan.
Nautin työskentelystä lasten ja heidän perheidensä
kanssa. Näen itseni lasta motivoivana kasvattajana, joka haluaa
ajatella jokaisella lapsella olevan jotain hyvää ja
voimaannuttavaa itsessään. Lapsen oppimisen kokemuksia tulee
tukea ja antaa samalla lapselle tilaa toimia luovasti. Aikuinen toimii
turvana ja syli on pienelle aina avoin.

Olen Henna-Riikka, tutummin Hensu. 2021 syksystä
alkaen olen ollut osana Metsälinnan porukkaa :)
Koulutukseltani olen
lähihoitaja (2010), lisäksi olen suorittanut
metsämörri-ohjaaja sekä liikkari-ohjaaja koulutukset.
Perheeseeni kuuluu aviomies ja
kouluikäiset lapset
sekä
kissat Limppu ja Lyyli. Neulominen ja leipominen kuuluu harrastuksiini
sekä kalastus vaikka niihin kaloihin ja matoihin en
miellelläni halua koskea :).
Parasta
työssäni on lasten
riemu ja onnistumisen kokemukset yhdessä.

Olen Janita
ja toimin
Metsälinnassa lastenhoitajana Myttysten ryhmässä. Olen
aloittanut Linna Päiväkodeissa syksyllä 2021. Olen
valmistunut lastenhoitajaksi 2017. Valmistumisesta asti olenkin
päässyt
tekemään töitä varhaiskasvatuksessa. Lasten kanssa
toimimisesta ja ohjaamisesta
minulla on jo monien vuosien kokemusta, sillä vapaa-ajallani
toimin urheilun
valmentajana. Myös oma liikkuminen ja rentoutuminen on
tärkeää arjessa.
Olen
käynyt monia täydennyskoulutuksia omaan
valmentajuuteeni, joista olen saanut vahvaa osaamista liikuntaan.
Lisäksi olen
käynyt Suomen Ladun järjestämän
Metsämörri ohjaajakoulutuksen sekä
Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksen.
Varhaiskasvatuksessa
tykkään olla lasten lähellä ja
heidän arjessa mukana. Hupsuttelut lasten kanssa ja turvallisena
aikuisena
oleminen on työssäni tärkeää. Olen sosiaalinen
ja iloinen persoona. Vanhempien
kanssa avoimuus ja hyvä yhteistyö on minulle
tärkeää ja luontevaa.

Olen Susanna
ja työskentelen
Metsälinnassa päiväkotiapulaisena. Päiväni
koostuvat päiväkodin puhtaanapidosta, välipalojen
kokkailusta, pyykkihuollosta sekä tarpeen vaatiessa
sijaistamisesta. Työssäni pidän eniten sen
vaihtelevuudesta sekä huipusta
työporukasta. Vapaa-aikani vietän ulkoillen ja retkeillen
collie rotuisen koirani
Hillan kanssa. Näen myös paljon ystäviäni.

|